ympäristötaiteen säätiöympäristötaideapurahatkunniakirjatkunniakirjat



toiminta

hallintoelimet

yhteystiedot

hankkeita




YMPÄRISTÖTAITEEN SÄÄTIÖ

Ympäristötaiteen säätiö on perustettu vuonna 1990. Sen perustivat Opetusministeriö ja Suomen Rakennuttajaliitto ry (nyk. Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry) Valtion rakennustaidetoimikunnan aloitteen pohjalta.

Perustamisvuodelta olevassa säädekirjassa säätiön tehtäväksi määritellään "korkeatasoisten rakennettujen ympäristöjen ja erityisesti niihin liittyvien taideteosten suunnittelun ja toteuttamisen edistäminen". Ympäristötaiteen käsitteen muuttumisen ja täsmentymisen myötä säätiön toiminnan painopiste on nykyisin varsin avarasti tulkitun ympäristötaiteen edistämisessä. Säätiö edistää ja tukee paitsi teosten myös näyttelyiden, tapahtumien ja muiden ympäristötaiteeseen liittyvien hankkeiden toteuttamista.