ympäristötaiteen säätiöympäristötaideapurahatkunniakirjatkunniakirjat



toiminta

hallintoelimet

yhteystiedot

hankkeita




HANKKEITA

KILPAILUJA:

Tila ja taide - aatekilpailu Helsingin Ruoholahden työpaikka- ja asuinalueella 1992.
Säätiön järjestämän yleisen kilpailun tavoitteena oli etsiä uusia ajatuksia kaupunkitilan elävöittämiseksi ja yksilöimiseksi.
Kilpailun ensimmäisen sijan jakoivat kuvanveistäjä Hannu Siren teoksellaan "Lämmin kivi" ja opiskelijaryhmä Olli Sarlin, Arttu Hyttinen, Cleo Bade, Marja Sopanen ja Marja Korolainen teoksellaan "Polku". Jälkimmäisen teos toteutettiin 1994-1995: 3-osainen teos "hävisi" lopulta rakentamisen edetessä.

Tie ja ympäristötaide - meluesteiden yleinen suunnittelukilpailu Raumalla ja Vaasassa 1994
Säätiö yhteistyössä Tielaitoksen, Suomen Kuntaliiton, Ympäristöministeriön, Suomen Taiteilijaseuran ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn sekä kohdekuntien Rauman ja Vaasan kaupunkien kanssa. Yleisen, taidepainotteisen kilpailun tavoitteena löytää paikkaansa sitoutuvia, ympäristötaiteellisesti korkeatasoisia, ekologisia ja taloudellisia ratkaisuja. Rauman kohteen kilpailun voitti kuvanveistäjä Niels Haukeland teoksella "Terra"; teos paljastettiin vuonna 1999. Vaasan kohteen voitti työryhmä Jouko Isosomppi, Pasi Piironen, Jaakko West, Eija Anttila ja Hanna Louhelainen teoksella "Hiljainen kylätie".

Kouvolan kävelykatu Manskin vesiaiheinen ympäristötaidekilpailu 1997
Säätiö yhteistyössä Kouvolan kaupungin kanssa, tavoitteena löytää taiteellinen ratkaisu keskustaan rakennettavalle kävelykadulle.
Kilpailun 1. palkinto jaettiin arkkit. yo Pasi Kinnusen ja arkkit. yo Minna Soukan ehdotuksen "Hoo kaks oo" ja arkkit. yo Johanna Ropen ja arkkit. yo Juha Salmenperän ehdotuksen "Sadeseinät". Jälkimmäinen teos myös toteutettiin: se paljastettiin vuonna 1998.

Saapuminen Helsinkiin -kilpailu 1998
Säätiö yhteistyössä Helsingin kaupungin, Helsingin kulttuurikaupunkisäätiön, opetusministeriön ja Uudenmaan tiepiirin kanssa.
Yleisen kilpailun tarkoituksena oli löytää uusia ideoita kuvaamaan saapumista kulttuuripääkaupunki Helsinkiin. Kilpailualueina 5 pääsisääntuloväylää sekä kilpailijan "oma" valinta.
Kilpailun ensimmäisen palkinnon jakoivat mais. ark. yo Emilia Weckman teoksilla "Vihreä" ja "Sininen" ja arkkitehti Mikko Metsähonkala teoksella "Aari". "Vihreä" on osittain toteutettu Helsingin Munkkiniemeen Turunväylän liittymään vuonna 1999.

MUITA HANKKEITA:

Vantaan Mikkola -koordinointiprojekti 1992-1993
Yhteistyössä Vantaan kaupungin ja rakennuttajien kanssa. Esteettisesti ja ympäristötaiteellisesti laadukkaan asuinympäristön aikaansaaminen, väri-, muoto- ja materiaaliseikkojen yhteensovittaminen ja koordinointi uudella asuinalueella.

Helsingin Kontulassa Ostostien 5:n seinämaalaus 1993 Yhteistyössä Helsingin kulttuuriasiainkeskuksen ja Kuvataideakatemian kanssa. Seinämaalauksen kerrostalon päätyyn teki taiteilija Marja Friberg.

Strata - ympäristötaidehanke Pirkanmaalla 1994-2000
Yhteistyössä Nokian kaupungin, Ylöjärven ja Hämeenkyrön kuntien sekä Tampereen taidemuseon kanssa.
Hankkeella korjattiin ympäristöä sopusoinnussa luonnon kanssa. Hankkeessa toteutettiin kaksi maataideteosta Pinsiön sorakuoppiin: Agnes Denesin "Puuvuori" vuonna 1995, Nancy Holtin "Yltä ja alta" vuonna 1998, sekä Erik van Hornin "Koivukuhilas" ja Koivumalja" teokset Hämeenkyrössä Vaasantien liittymään 2000.

Omega 1994-1996
Yhteistyössä Tielaitoksen kanssa.
Kuvanveistäjä Antero Toikan Omega -teoksen "kierrätys" kaikissa Tielaitoksen tiepiireissä

SEMINAAREJA

Ympäristö - kaupunki - taide
Yhteistyössä Flux Aura -yhdistyksen kanssa 3.8.1996 Turussa.

Taide tieympäristössä
Säätiön järjestämänä 26.11.1997 Helsingissä

Kaupunkikuva ja kadonnut aika - Ympäristötaide rakennetun ympäristön eheyttäjänä
Yhteistyössä Mäntän kuvataideviikkojen kanssa 14.8.1998 Mäntässä.